Algol-konsernin yhtiöiden ja toimialojen joukossa Algol Trehab Oy on lähes 20 vuoden ajan edustanut melko pientä, mutta strategisesti merkittävää apuvälinealaa.
“Algol Trehabin tuotteet ja palvelut mahdollistavat käyttäjilleen paremman ja toimivamman arjen, mikä tuo työllemme merkityksellisyyttä ja vastuuta. Konsernin kannalta apuvälinetoimiala toimii osaltaan vastapainona muiden toimialojen suhdannevaihteluille. Näemme väestön ikärakenteen kehityksen myötä siinä selvää kasvupotentiaalia”, sanoo Algolin konsernijohtaja ja Algol Trehabin hallituksen puheenjohtaja Alexander Bargum.
Vuoden 2023 tehdyn liiketoimintakaupan johdosta Algol Trehabin liikevaihto kasvoi lähes 50 prosenttia. Yhtiö saavutti näin kokoluokan, jossa oli perusteltua käynnistää aktiivinen hallitustyö Algol-konsernin muiden yhtiöiden mallin mukaisesti.
“Saimme Algol Trehabin hallitukseen monipuolista osaamista viime vuonna. Yhtiön näkymät ja konsernin tavoitteet yhtiön kehittämiseksi selvästi kiinnostivat juuri sellaisia kokeneita asiantuntijoita ja yritysjohtajia kuin toivoimme”, kertoo Bargum.
“Uusi hallituskokoonpano on nyt toiminut vuoden, ja olemme sinä aikana yhdessä jo muodostaneet hyvän käsityksen yhtiön kasvumahdollisuuksista ja keinoista niiden saavuttamiseksi. Julkisen terveydenhuollon talouspaineet vaikuttavat kysyntään lähivuosina, mutta pidemmän aikavälin kasvuajurit ovat edelleen olemassa. Uskomme myös toimialan keskittymisen jatkuvan, ja haluamme olla siinä aktiivinen toimija”, hän jatkaa.
Algol Trehabin hallitukseen kuuluvat Pauliina Bovellán, jolla on laaja kokemus terveydenhuoltoon liittyvän liiketoiminnan johtotehtävistä, liikunta- ja urheilulääketieteen erikoislääkäri Maria Grannas sekä terveydenhuoltoalaan erikoistunut, kokenut liikkeenjohdon konsultti ja yritysjohtaja Kenneth Sandström. Omistajien ja konsernin edustajat hallituksessa ovat Alexander Bargumin lisäksi Johannes Bargum ja Joakim Flinck.
“Paraskaan hallitus ei onnistu tehtävässään ilman loistavaa johtoa ja henkilöstöä. Hallituksen työssä erityisen motivoivaa onkin se, että Algol Trehabilla on erinomaisen ammattitaitoinen, innostunut ja sitoutunut tiimi”, toteaa Alexander Bargum.