Kuka pelkää apuvälinettä?

kuka-pelkaa-apuvalinetta-v2

Erilaiset apuvälineet ovat tärkeitä vanhusten parissa työskenteleville hoitajille. Kouvolassa palvelukoti Ruusulassa työskentelevä Katja Tervo on ergonomiakoulutettu hoitaja, joka on työssään kouluttanut myös muita apuvälineiden oikeaoppiseen käyttöön. Tervo näkee apuvälineiden suuren merkityksen sekä vanhuksen että hoitajan näkökulmasta. Parhaimmillaan apuvälineet vähentävät hoitajaan kohdistuvaa kuormitusta ja mahdollistavat vanhuksen liikkumisen päivän aikana. Kun asukkaiden avustaminen ei ole hoitajalle fyysisesti raskasta, on työ motivoivampaa ja hoitotoimenpiteet miellyttävämpiä myös hoidettavalle.

Tärkeimpinä apuvälineinä vanhainkodissa Tervo pitää ennen kaikkea erilaisia henkilöiden siirtelytyötä helpottavia nostureita ja lavetteja, jotka vähentävät työn fyysistä rasitusta. Hoidon apuvälineisiin saattaa avustettavan näkökulmasta kuitenkin joskus liittyä ennakkoluuloja tai pelkoja. Joku ajattelee apuvälineen käytön olevan noloa, toinen pelkää uusia välineitä tai esimerkiksi tippumista siirtotilanteissa. Pelkoon kuitenkin auttaa Tervon mukaan vuorovaikutus avustettavan kanssa ja hoitovaiheiden tarkka selostaminen. Myös päinvastaisia tilanteita on, joissa avustettava tukeutuu apuvälineeseen, vaikka kykenisi toimimaan itsenäisestikin.

Vanhusten siirtämiseen suunnitellut apuvälineet tehostavat työntekoa, sillä niiden avulla avustettavan henkilön siirron voi suorittaa vaivattomasti yksikin hoitaja. Vaikka apuvälineet saattavat tuntua kalliilta, muistuttaa Tervo niiden tuovan kuitenkin säästöä pitkällä tähtäimellä muun muassa hoitajien sairaslomakuluissa. Ruusulassa muun muassa siirtolaudat ja -vyöt, suihkutuolit sekä monet pienapuvälineet ovat päivittäin kovassa käytössä.

Yleisesti ottaen apuvälineisiin suhtaudutaan lähes poikkeuksetta positiivisesti. Ruusulassa tilanne on onnellinen siinä mielessä, että myös työyhteisön esimies suhtautuu uusien apuvälineiden hankkimiseen todella myönteisesti ja työtä helpottavia välineitä on hankittu aina tarvittaessa. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole. On olemassa hoitopaikkoja, joihin apuvälineitä ei hankita riittävästi tai niitä ei osata käyttää oikeaoppisesti hyödyksi. Ala on kuitenkin jatkuvasti kasvava ja sitä myöten myös oppi ja työntekijöiden odotukset työolosuhteita koskien leviävät. Niin potilaiden kuin hoitajienkin onneksi.