Mikkeliläisen kerrostalon oven takaa aukeaa kotoisa kolmio, jonka eteisessä Helena Sihvonen helähtää heti tervetulonauruun. Tämä nainen uskoo unelmien voimaan ja murtaa esimerkillään ja elämällään ennakkoluuloja.
Helenalla on syntymästään asti ollut cp-vamma tetraplegia spastica. Vielä vuonna 1996 hän asui palvelutalossa ja istui lysyssä pyörätuolissa. Spastiset raajat kouristelivat ja takoivat rikki tuolin käsinojia ja jalkalautoja. Kun palvelutaloon eräänä päivänä tultiin esittelemään seisomapyörätuolia, fysioterapeutti houkutteli myös Helenan kokeilemaan.
Aluksi näytti siltä, ettei Helena saisi suoristettua vartaloaan edes tuolin avustuksella. Mutta tahdolla ja määrätietoisella harjoittelulla hän alkoi uudella apuvälineen avulla saada näkyviä tuloksia aikaan. ”Jo parissa viikossa tiesin, että kippituoli muuttaisi elämäni”, kertoo Helena. Tuon havahtumisen jälkeen avustajien tarve alkoi vähentyä.
Kippituoli vapautti elämään
Pari vuotta sitten Helena muutti palvelutalosta tavalliseen vuokra-asuntoon yhdessä avopuolisonsa Pasi Kahilan kanssa. Kippituolin ansiosta Helena voi käyttää käsiään vapaasti esimerkiksi kodin askareissa. Hän hoitaa pyykit, leipoo gluteenittomat pullat ja piirakat sekä kokkaa itse lohet ja broilerit. Myös viikkosiivous sujuu. Sillä aikaa kun avustaja tamppaa raskaat matot, Helena pyyhkii pöydät ja siivoaa tasot. Siinä missä siivous on monelle muulle pakkopullaa, Helenalle se merkitsee mahdollisuutta tehdä asioita oma-aloitteisesti. ”Tämä tuoli tekee minut itsenäiseksi. Haluan ja voin tehdä asioita normaalisti vammoista huolimatta”, Helena toteaa.
Myös kauppa-asiat Helena hoitaa nykyään mahdollisimman itsenäisesti. Hän ajaa sähköpyörätuolilla ruokaostoksille ja noukkii tarvitsemansa ostokset kyytiin. ”Huristelen seisoma-asennossa kaupassakin. Avustaja kurkottaa vain ne tavarat, joihin en itse yletä”, Helena kertoo onnellisena.
Pystyasento huoltaa kehoa ja mieltä
Helena käyttää nyt viidettä seisomapyörätuolia. Sen avulla hän seisoo vähintään viisi tuntia päivässä. Ulkoilusta nauttiva Helena 
lähtee usein liikkeelle myös kameran kanssa. ”Kun joutsenet tulevat, suunnistan satamaan valokuvaamaan niitä. Jos en pääse ulos, kuvaan vaikka oravia keittiön ikkunasta”, hän tuumaa hymyillen.
Helenalle seisominen tuolin avustuksella on ollut ainoa toimiva keino spastisuutta vastaan. Ilman seisomapyörätuolia elämä olisi kivuliaampaa ja väsymys alkaisi vaivata nopeasti. ”Pakkoliikkeet lisääntyvät ja puhe vaikeutuu, ääni ei enää kulje hampaiden välistä”, kuvaa Helena pitkän istumisen seurauksia ja tokaisee: ”Kaksi päivää ilman kippituolia ja elämä muistuttaa huonoja viittomakielisiä uutisia”.
Ratsastus rentouttaa lihakset
Kahdesti viikossa Helena käy kuntoutuksessa. Kuivaterapiassa venytetään spastisia lihaksia. Myös allasterapia auttaa. Helena on ollut mukana perustamassa viikoittain kokoontuvaa vaikeavammaisten uintiryhmää.
Säännöllinen ratsastusharrastus tukee Helenan tasapainoa ja helpottaa nukkumista useampana yönä. Hevosen selässä lihakset rentoutuvat. Ratsastus korvaa spastisuuden hoidossa käytettävät lääkkeet, joita Helena ei voi maksasairautensa vuoksi syödä.
Ratsastus on merkinnyt Helenalle terapian lisäksi myös kilpaharrastusta. Este- ja kouluratsastuksessa hän on menestynyt hyvin jopa terveitä vastaan kilpaillessaan. Ensimmäisiin kisoihinsa Helena osallistui 2012 Haukkamäen hevostilalla. ”Sain käyttää avustajaa, joka juoksi rinnalla esteet läpi. Minä ohjastin hevosen esteelle radalla, jonka opettelin etukäteen paperilta ulkoa”, sisukas urheiluharrastaja kertoo.
Unelmia pitää tavoitella
Helenan tapa ratkaista arjen haasteita on esimerkki siitä, miten mieli keksii keinot, kun tahto on vahva. Tästä kertoo paitsi Helenan ratsastusharrastus, myös hänen aiempi intohimonsa: laskuvarjohyppy. Valokuvat, hyppyvideot ja hopeinen ansiomerkki palauttavat tuttuihin tunnelmiin. ”Edellisen asunnon parvekkeelta katsoin taivaalta alas leijuvaa laskuvarjohyppääjää. Sanoin likkakaverille, että tuota haluan tehdä”, kertoo Helena.
Neljätoista vuotta asiasta haaveiltuaan hän hyppäsi Utin laskuvarjokerholla.”Olen ensimmäinen laskuvarjolla hypännyt cp-vammainen”, kertoo Helena ja huomauttaa, että juuri Utista löytyi ihminen, joka oli hypännyt vammaisen kanssa aiemminkin.
Helena jäi koukkuun lajiin. Hypystä seurasi tunne, jota on vaikea sanoin kuvata ja jolla hän eli aina kaksi viikkoa. ”Sen kaltaisia asioita, unelmia ja uusia ulottuvuuksia, elämässä pitää tavoitella!”